Akateemiset pelaajat täyttää tänä vuonna jo 8 vuotta. Vaikka toiminta on pysynyt rahassa ja osallistujamäärissä mitattuna pienimuotoisena, se on löytänyt jatkuvasti uusia muotoja, kurottanut uusille pelikulttuurien ja pelaajuuksien kentille ja ollut toisinaan hyvin intensiivistä, syvällistä ja säväyttävää. Tämä on pieni, mutta elinvoimainen ja tärkeä yhdistys.

Miksi se sitten on olemassa? Olemme tehneet aktiivista reflektiotyötä vuosittain tulevaisuusilloissa. Pohdinnan menetelmänä on ollut ajatusleikki, jossa kuvitellaan käsillä oleva historiallinen tilanne, jossa Akateemisia pelaajia ei kuitenkaan olisi olemassa. Tapahtuman osallistujat ovat sitä mieltä, että tällaiselle yhdistykselle on tarvetta ja ovat perustamassa sellaista. Miksi? Mihin tarpeeseen yhdistys vastaa? Millainen se olisi ja millaista sen toiminta olisi? Kokosin käydyn keskustelun pointteja ylös.

“Mihin tarpeeseen yhdistys vastaa?”

Tarvitaan yhdistys, joka kokoaa yhteen pelaajia ja erityisesti ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet keskustelemaan peleistä ja pohtimaan niitä. Pandemia-aikana, kun ihmiset ovat pääasiassa kodeissaan ja kohtaavat toisiaan tavallista vähemmän, tarve aktiiviselle yhteenkokoamiselle on vielä korostunut.

Tarvitaan yhdistys, joka on aktiivisesti kiinnostunut erilaisista pelaajuuksia eikä sulje mitään pelaajuuden muotoja lähtökohtaisesti pois. Pelikulttuurit ja pelaajuudet ovat monimuotoisia ja tätä rikkautta kannattaa vaalia. Lisäksi pelit, pelillistäminen ja pelaaminen voivat luoda uusia osallisuuden mahdollisuuksia.

Kun pelit ovat lyöneet läpi kulttuurimuotona ja peliteollisuus liiketoiminnan muotona, tarvitaan yhdistys, joka pitää esillä muita pelaamiseen liittyviä arvoja kuin rahantekoa, kilpapelaamista tai jotain kapeasti määriteltyjä välineellisiä päämääriä. Näitä muita arvoja ovat esimerkiksi taide, taito, ilmaisu, kokemus. Taitoa ja ilmaisua on sekä pelin tekemisessä että sen pelaamisessa.

Institutionaaliset toimijat, kuten museoiden ihmiset, läänintaiteilijat, tutkijat ja toimittajat pitävät yllä peleihin liittyvää kulttuurikeskustelua, mutta sitä on syytä tehdä myös omaehtoisemmin, matalammalla kynnyksellä, mutta silti aktiivisesti ja säännöllisesti. Pelikokemukset ovat usein yksilöllisiä, ehkä johdonmukaisemmin yksilöllisiä kuin vaikkapa elokuvakokemukset. Tarvitaan yhdistys, joka tarjoaa areenan näiden kokemuksien tuomiseen esiin. Pelaajat usein puhuvat mielellään kokemuksistaan ja tekevät sen taitavastikin, kun heillä on siihen mahdollisuus.

        “Pelikokemukset ovat usein yksilöllisiä.”

Valtavirtaistuessaan pelikulttuureihin tulee luonnollisesti erilaisia intressejä, kamppailuja, valtakysymyksiä. Tarvitaan yhdistys, joka pystyy muodostamaan jaetun kokemuksen ja asiantuntemuksen pohjalta punnittuja kulttuuripoliittisia kannanottoja ajankohtaisiin peleihin ja pelaamiseen liittyviin keskusteluihin.

Pelien ympärille muodostuu jatkuvasti erilaisia mikrokulttuureita, joissa voidaan paneutua joihinkin tiettyihin pelityyppeihin, taktiikoihin tai mekaniikkoihin hyvinkin ajan kanssa ja syvällisesti. Kun valtavirta, genret, käyttöliittymät ja vuorovaikutustavat muuttuvat ajassa, näitä paikallisia pelikulttuureita jää jatkuvasti unohduksiin, jos niitä ei aktiivisesti pidä yllä. Tarvitaan yhdistys, jossa on tilaa tuoda esiin ja säilyttää näitä pieniä kansanperinteitä ja niihin liittyviä taitoja, tietoja ja merkityksiä, tarkastella niitä uusissa ja vanhoissa konteksteissa. Kun moninpelaamisessa yleistyy väliaikaiset ja kasvottomat peliyhteisöt esimerkiksi matchmaking-mekanismien ja kertakäyttökaverien myötä, tarvitaan myös tilaa muodostaa pitempiaikaisia yhteisöjä ja jatkumoita, joilla on aikaa synnyttää uutta kansanperinnettä.

        “Tampere on keskeinen kaupunki suomalaisessa pelikulttuurissa.”

Akateeminen pelitutkimus ja peleihin liittyvä formaali koulutus ja tutkimus ovat verrattaen nuoria ilmiöitä. Tarvitaan yhdistys, joka pureskelee peleihin liittyvää tutkimusta ja koulutussisältöjä, pysähtyy harrastamaan peleihin liittyvää vapaata sivistystoimintaa, kuten lukupiirejä, ja tuo näitä sisältöjä kapeaa tiede- ja koulutusyhteisöä laajemman yleisön saataville. Myös alan opiskelijat, opettajat ja tutkijat tarvitsevat formaaleista rakenteista vapaan ympäristön harrastaa pelisivistystä. Akateemisten pelaajien vapaan sivistystoiminnan ei tarvitse rajoittua pelitutkimuksen popularisointiin, vaan pelien kautta voidaan käsitellä myös laajempia akateemisia tai filosofisia kysymyksiä, opetella ohjelmointia tai graafista suunnittelua.

Tampere on keskeinen kaupunki suomalaisessa pelikulttuurissa. Täällä on iso ja aktiivinen tutkimusyhteisö, pelialan koulutusta, Suomen pelimuseo, pelinkehittäjiä, pelibaareja ja eri tarkoituksiin perustettuja peliyhdistyksiä. Akateemisten pelaajien kannattaa tuntea toimintaympäristönsä, olla siihen aktiivisessa suhteessa ja hakea osapuolien kannalta mielekkäitä yhteistyökuvioita. Pelintekijöiden kanssa Akateemiset pelaajat voivat käydä keskustelua peli-ideoista tai tekeillä olevista peleistä – tällainen harrastajayhteisö voi tarjota ainutlaatuisen keskustelu-, ideointi- ja sparrausympäristön ja omaehtoista, kriittistä palautetta.

Kaiken tämän keskellä on pelikulttuuriyhdistyksessä on syytä muistaa myös varata aikaa pelien pelaamiselle!

Kirjoittaja: Juho Karvinen / Akateemiset  pelaajat ry